Elephant Nature Park – retkellä norsujen suojelupuistossa Thaimaassa

Chiang Maista pohjoiseen toimii Elephant Nature Park, jossa kaltoinkohdellut norsut saavat elää luonnollisessa ympäristössä. Välillä on mukava tehdä aikamatka omiin muistoihin. Kun selvisi, että suojelupuistoon voi tehdä päiväretkiä Chiang Maista olin varma, että sinne on päästävä vuonna 2015 toteutetun lomamatkan yhteydessä! Näin vuosia myöhemminkin tämä retki on erittäin hyvin muistissa.

IMG_4584

Miten tuo kiehtova, iso, voimakas ja vaarallinenkin eläin saadaan kiltisti suostumaan ratsastukseen? Perinteisellä ja edelleen yleisesti käytössä olevalla karmaisevalla tavalla elefantti kesytetään eli alistetaan ihmisen vallan alle väkivaltaisesti sulkemalla häkkiin, lyömällä, potkimalla, tökkimällä, sitomalla, pitämällä nälässä – siis kiduttamalla monta vuorokautta putkeen, kunnes sen tahto murtuu. Monien turistien harrastama norsuratsastus yleensä ruokkii siis inhottavalla tavalla eläinrääkkäystä. Ennen koneita norsut ovat olleet tärkeitä työeläimiä, ja nykyään turistien norsuratsastus on tärkeä elinkeino, minkä vuoksi tätä eläinrääkkäystä ei ole Thaimaassa lailla kielletty.

IMG_4564

Usko tai älä, mutta norsun karkea iho on herkkä ja sen vuoksi sen pitää päästä peseytymään ja suojaamaan ihoaan heittämällä kärsällä multaa selkään. Tiukasti kontrolloituna norsu ei pääse käyttäytymään tällä tavoin lajinomaisesti – puhumattakaan, että norsua pidetään kaupunkien kovilla kaduilla.

IMG_4534

Tässä vaiheessa kuvaan astuu Elephant Nature Park, jossa elefantit – usein aiemmin kaltoinkohdellut – saavat elää vapaasti laumoissa. Puiston ylläpitäminen on kuitenkin kallista: norsut tarvitsevat isoina eläiminä paljon tilaa ja ne syövät valtavasti. Vaikka valtaosa puiston norsuista on ikään kuin eläkkeellä, puisto ei saa niitä lahjoituksena vaan joutuu ostamaan näitä kaltoinkohdeltuja norsuja omistajiltaan, koska norsut ovat arvokasta kauppatavaraa. Elephant Nature Park on rauhallinen vehreä laakso, johon pääsee vierailemaan tai vapaaehtoistöihin, paikka toimii kuitenkin eläinten ehdoilla eikä ole vain turistiansa.

IMG_4457

Päiväretken varaaminen on helppoa ja onnistuu suoraan Elephant Nature Parkin sivuilta, kulut menevät samalla hyvään tarkoitukseen eli paikan ylläpitämiseen. Elephant Nature Park pyörii lahjoitusten, vapaaehtoisten ja vierailijoiden tuomien tulojen turvin. Päiväretki maksaa  2,500 Bahtia eli 67 € ja sisältää kuljetukset Chiang Maista luonnonpuistoon sekä siellä opastetun kierroksen ja lounaan.  Retkiä on eri pituisia ja norsujen pelastuspuistoon voi tulla myös vapaaehtoistöihin.

IMG_4599

Pääsimme tutustumaan oppaan kanssa norsujen luonnolliseen elämään ja laumoihin. Lempeämpiä norsuja pääsimme paijaamaan oppaan kanssa – toki kunnioittaen norsuja eli emme lähestyneet niitä ellei norsu suhtautunut myönteisesti. Meille kerrottiin Thaimaan rajusta norsujen rääkkäyksestä turismin varjolla ja jokaisella norsulla on oma hyvin koskettava tarina. Katsoimme tästä aika rajun valistusvideon, jossa oli materiaalia norsujen kidutuksesta. Osa norsusta on erittäin pahasti kaltoinkohdeltuja. Pääsimme myös pesemään norsuja heittämällä jokivettä niiden niskaan ja päivään kuului myös ruokailu.

IMG_4487

Täytyy sanoa, että kyseessä oli koko Thaimaan loman paras päivä. Tänne on myös tosiaan mahdollista tulla vapaaehtoiseksi pidemmäksi aikaa. Vastuullinen turismi on kaikkien matkailijoiden asia ja tämä elefanttien huono kohtelu on ollut pitkään Thaimaan turismin vaiettu salaisuus. Jos turistit eivät lähde ratsastamaan elefanteilla vaan vaatisivat ennemmin päästä luonnonpuistoon, jossa ne elävät luonnollisissa laumoissa, olisi tämä askel lähemmäksi elefanttien aseman parantamista. Elefanttien ympärille kehitetty turismi voisi jatkua eläinten ehdoilla ja niitä kunnoittaen ilman, että paikallisilta menee elinkeino. Käytännössä vastuullinen turismi ja lajinomaiset olosuhteet ovat parasta, mitä jo kesytetylle norsulle voi olla. Ja sitä lajinomaisuutta ei ole ratsuna toimiminen, taulujen maalaaminen tai jalkapallon pelaaminen.

IMG_4492

17 thoughts on “Elephant Nature Park – retkellä norsujen suojelupuistossa Thaimaassa

Add yours

  1. Hävettää myöntää, että joitakin vuosia sitten tuli Thaimaassa osallistuttua norsuratsastukselle.. Silloin ei jotenkin ollut niin tietoinen ylipäänsä eläinten kohtelusta turistiaktiviteeteissa eikä osannut kyseenalaistaa mitä mahtaa olla taustalla. No, nykyään sitä tulee onneksi mietittyä asioita vähän eri kantilta 🙂 Tuo sinun kokemuksesi näyttää ihanalta!

    Liked by 1 henkilö

  2. Ihanan informatiivinen ja tärkeä postaus! Oman Chiang Mai vierailuni aikana en käynyt tuolla, mutta Paissa Chiang Main lähellä näin norsuja köytettyinä jalkapannoilla aitoihin. Se oli kieltämättä melkoisen surullinen näky. Minusta on mahtavaa, kuinka vastuullinen matkailu on nostanut päätään mediassa ja esimerkiksi Facebookissa tuttuni ovat jakaneet paljon videoita, miten norsuja todellisuudessa kohdellaan. Toivottavasti se saa monet ajattelemaan asiaa, etteivät enää vaan tee asioita matkoilla puhtaasti oma elämyskokemus edellä.

    Liked by 2 people

  3. Norsut on ihanan sympaattisia eläimiä katsella ja tämän pitäisi jokaiselle turistille riittää. Valitettavasti itsekin on tullut ratsastettua norsulla ja katseltua niitä sirkuksessa mutta en tekisi tätä enää kun tiedän asiasta. Goa on jo kieltänyt norsuratsastuksen ja toivottavasti Thaimaa ja muutkin Aasian maat seuraavat perässä. Norsujen käyttö työeläiminä on ehkä osa kulttuuriperintöä mutta kulttuuriperintöä ei ole niiden käyttö turistien kulkuvälineenä. Tämä oli hyvä ja informatiivinen postaus, kiitos.

    Tykkää

  4. Nämä eläinten ehdoilla toimivat paikat ovat lisääntymään päin. Onneksi ❤ Tämä jäi viime vuoden Chiang Main reissulla väliin, ku upeassa paikassa ei tietenkään kaikkea ehdi. Norsut ovat aivan ihastuttavia eläimiä ja itsekin olemme suuntaamassa vastaavaan puistoon seuraavalla reissulla Sri Lankassa.

    Tykkää

  5. Onpa kiva kuulla että näihin puututaan ja asian eteen voidaan tehdä jotakin, toivottavasti eläimet todella saava noissa paikoissa elämisen arvoisen elämän. Monesti olen halunnut norsulla tai kamelilla ratsastaa, mutta on jäänyt tekemättä. Onnekst useissa paikoissai tänä päivänä sentään metodit eläitenen kouluttamiseen ovat muuttuneet paljon parempaan suuntaan!
    Kiva kuulla että retki oli onnistunut!

    Liked by 1 henkilö

  6. Todella tärkeä aihe ja hyvin kirjoitettu juttu. Yököttävää tuo, miten ne alistetaan turistien ”lemmikeiksi”. Nyt kyllä kaduttaa, että aikanaan itsekin norsulla ratsastin Thaimaassa. Muistan vielä, miten se tyyppi löi norsua kepillä, jonka päässä oli piikki ja kun kauhistuin siitä, sanoi vaan, että kokeile, tämä nahka on paksua, ei se mitään tunne. Kusetusta siis täysin!
    Tänne haluaisin todella mennä! Kiitos jutusta ja vinkistä. Hyvää joulua! 🙂

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑

%d bloggers like this: